sunnuntai 21. elokuuta 2016

Nojatuolivanhuksen uudet vaatteet

Kun tyttöjen huoneen ovelta katselee olohuoneeseen päin, maisemaan on ilmestynyt uusi huonekalu.


Tai oikeastaan se on vanha. Ja ihan väärän värinenkin, eikä se edes ole meidän. Joku meillä pistäytyjä on jo ehtinyt ihmettelemäänkin, miksi meillä on tuon värinen nojatuoli olohuoneessa - ja samaan hengenvetoon todennut, että se taitaa odottaa uutta verhoilua. Ihan kuin tuntisivat talon emännän nuo kommentoijat!


Olen ehkä mennyt mölisemään ompelijan koulutuksestani töissä, ja sen seurauksena tai varmaan vähän senkin, että työkaverini lukee tätä blogia, sain tekemistä.


Hänellä on komea hirsitalovanhus asuttavanaan, ja tuollaiset perintötuolit ovat osa olohuoneen kalustusta. Väreiltään vain eivät oikein sopineet sinne, kun värimaailma on heillä aika vastaava kuin meillä. Luonnon omia sävyjä, vaaleaa, rauhallista, murrettua.


Lupasin käydä katsomassa, olisiko minusta nojatuolien uusien vaatteiden ompelijaksi, ja tietäähän sen. Kun sinne asti menen, en enää osaa sanoa ei, vaan otan projektin haasteena. Nyt ehkä opin sanomaan sen einkin.  


Simppelin näköinen mööpeli, mutta olipa siinä sen verran monta mutkaa, että illan jos toisenkin pidin tuumaustaukoa kaavoituksen eri vaiheissa. Pikkuhiljaa kuitenkin kokonaisuus hahmottui lopulliseen muotoonsa.


Kaavat tein kertakäyttölakanasta, josta oli helppo muotoilla kappaleet ja piirtää tarvittavia merkintöjä suoraan kaavaan.




Tuo istuinosan nurkka oli hankala kohta. Aina se jäi kiristämään niin, ettei sen varaan olisi uskaltanut ahteriaan laskea, etteivät ompeleet repeäisi, tai sitten se ei muuten ollut hyvin istuvaa mallia. Lopulta sain senkin monen ratkomisen, leikkaamisen ja testaamisen jälkeen sellaiseksi, että se on riittävän napakka, mutta antaa silti periksi eikä hajoa käytössä.



Sitten oli näitä "kivoja kohtia", joista sai tehdä just eikä melkein sopivan, ja kaavoittaminen ei tuottanut päänvaivaa. Varsinaista herkkua!


Ilman käsinojia koko tuolin irtopäällisen tekeminen olisi ollut alusta loppuun pelkkää lystiä, mutta nojien olemassaolo aiheutti oikeastaan tuota istuinosan sisäkulmaa lukuunottamatta kaikki ongelmat, joita vastaan tuli. Yhtälö, jossa pitää saada aikaiseksi istuva, napakka, helposti irrotettava ja pesua kestävä päällinen tuollaisiin käsinojiin sovellettuna, oli alkuun aika epätoivoinen tavoite.


Lopulta ratkaisin käsinojan liittymäkohdan tuollaisella pienellä kololla, jota vasten taas tulee tarranauhoilla se varsinainen kiinnityssysteemi. Alkuun taakse oli tulossa keskelle vetoketju, mutta koska käsinojat, osoittautui takahalkio tarpeettomaksi, kun sivut pitää saada auki kuitenkin. 

Toinen päällinen on vielä ompelematta, mutta sen tekemiseen ei enää kauan menekään, kun alkukankeudet on nyt ohitettu. Kunhan joskus saan sen toisenkin päällisen tehdyksi ja roudaan tuon lainanojatuolin takaisin hirsiseinien suojiin, voisinkin napata kuvan nojatuoleista niiden oikeassa kodissaan, jos saan kaverilta luvan. Saisitte tekin ihastella hirsituvan tunnelmaa, joka karkotti ainakin minusta ajantajun ja arkihuolet.


3 kommenttia:

  1. todella hyvän näköinen lopputulos. huomaa että ammattilainen asialla :)

    VastaaPoista
  2. Vautsi. Oot tehny kovasti töitä tuon eteen ja lopputuloson erinomainen.

    VastaaPoista
  3. Hienot! Mullakin oli tarkoitus omaan nojatuoliin tehdä irtopäällinen mutta vielä se on tekemättä, koska käsinojat 😃

    VastaaPoista

Blogi ilman lukijoiden kommentteja on kuin kaurapuuro ilman suolaa.