lauantai 27. toukokuuta 2017

Jäätävä piha herää eloon

Alan olla pikkuhiljaa lapsellisten itkupotkuraivareiden partaalla näiden ilmojen takia.


Niin kylmä! Niin tolkuttoman kylmä! Tavallisesti olemme grillanneet ties kuinka monet ruuat ulkona jo tähän aikaan vuodesta, mutta ei nyt. Jäätelöä voi ulkona syödä (jos pystyy siinä hyytävässä kylmyydessä) mutta lämmintä ruokaa on turha kuvitella saavansa tuulen suojaan lämpöisenä. Yläkuvan tulppaanitkin ovat nousseet kituvina vasta reilun kymmenen sentin korkeuteen. Ja ollaan kohta kesäkuussa! Viimeiset lumet sulivat talon takaa vasta alkuviikolla, lomarissumme aikana.


Kylmästä kiukuissani olen yrittänyt kaivaa vallihautaa erottamaan istutuksia ja pengerryksen yläpuolella olevaa nurmikkoa. Tämä on ollut tarkoitus tehdä alusta alkaen, mutta puolen hehtarin pihassa on monenlaista touhua tarjolla, ja nämä hanttihommat on helppo siirtää aina tuonnemmaksi.


Siitä venyttelystä palkintona saankin pitää melkoiset kitkijäiset vallihaudan paremmalla puolella, sillä tottahan toki nurmi on levinnyt iloisesti sinnekin. 

 

Hankalin on tämä patjarikko, jonka sekaan on työntynyt nurmea. Rikolla kun ei ole kunnon juuriakaan, joten jos sen joutuu nostamaan maasta, on vaikea saada sitä enää takaisin.


Kitkijäisten jälkeen onkin odottamassa vähän mukavampi projekti, kun syksyllä autotallin pohjan tieltä tähän kärrätyt kivet odottavat järjestelyä, multakuormaa ja istutuksia. Kaikenlaista kivaa on tähän mielessä, mutta keskelle suunnittelemani suurempi syvänne, johon tulee multaa lähes metrin verran, aiheuttaa hyvänlaatuista päänvaivaa. Kauhea ongelma miettiä, haluaako siihen rautatieomenapuun, pilvikirsikan, jonkun syreenin vai minkä ihmeen. Joku kukkiva puu siinä pitää kuitenkin olla, sen olen päättänyt. Ideoita saa heittää.



Alapuolen kuvassa ei juurikaan erotu, mutta kivikon oikeassa reunassa, tielle ja etupihalle päin, on istuimen mallinen kivi aseteltuna niin, että siihen voi välillä istahtaa lepuuttamaan puutarhatöissä väsynyttä selkäänsä. Hauska idea siipalta! Kivikon reunoille tulee jälleen sora, alla onkin jo suodatinkangas.


Kylmässä säässä on se hyvä puoli, että puolison mielestä se on paras työsää. Niinpä suunnitteilla ollut tiililattia pergolan alle toteutui nopeammin kuin uskalsin edes kuvitella, enkä itse tehnyt tämän eteen juuri muuta kuin olin apuna kaivamassa nurmea pois tiilien tieltä.


Katosta ei ole vielä kiinnitetty tiililattiaan mitenkään, ja kattokangaskin on vain muutamalla tarralla malliksi kiinnitetty. On kuitenkin helppo kuvitella, miten ihana tuolla on kesällä istuskella, kun pöytään saadaan kesäkukkia ja aurinko lämmittää tummat metallituolit.


Vanhan tiilen ja kelapöydän puun yhdistelmä on minusta superkaunis.


Saumoissa on sementtiä ja hiekkaa suhteessa 1:5. Hiekka harjattiin saumoihin ja kasteltiin lopuksi vesiletkulla. Vähän saa vielä joutessaan harjailla irtohiekkaa ja sementtimurua tiilien päältä. Jatkossa nurmenleikkuun pitäisi sujua eri helposti, kun ruoho ei pääse pariakymmentä senttiä lähemmäs pergolan jalkoja.


Ja paluu etupihan kylmyyteen. Vuoden 2016 talvi tappoi talon edestä rinneangervot, ja niiden poissaoloon en ole tottunut millään. Niinpä hain tänä kesään uudet angervot entisten tilalle. Ne on kyllä sama ostaa vaikka joka kesä, kun näyttävät olevan K-raudassa aina tarjoushintaan. Toivotaan nyt kuitenkin, että nämä kestävät tässä vuodesta toiseen, eikä sellaisia tuhotalvia enää tulisi, että helpotkin lajit kuolevat.


Kukkia ei ole vielä näkynyt oikein missään. Sammalleimussa näyttää olevan nyt nuppuja, ja muutama siperianunikko talon edustalla on kasvattanut kukkavarret. Muuta ei juuri vielä olekaan.


Maasta työntyy kuitenkin pontevasti uusia alkuja. Erityisen ilahduttavaa on nähdä pionin kasvuvoima vuosien odottelun jälkeen. Se ryhtyi kukkimaan vasta viime kesänä, kun tajusin jakaa juroneen juurakon ja jättää juurenniskan ylemmäs. Olin tainnut istuttaa sen aikaisemmin liian syvään. Nyt molemmat jaetut juurakon osat työntävät uusia varsia monesta kohtaa maan läpi ja näyttävät olevan täynnä tarmoa.


Mutta mikäs tämä on?


Oletan tämän olevan joku sipuli syksyisistä sekoituksistani, mutta ei mitään hajua, mikä laji sieltä nousee. Ei näytä entuudestaan tutulta. Tulee mieleen lähinnä joku ananas!


Viime kesänä istutettu puistoruusu 'Ilo' on melkoinen roikale nykyään. Korkeimmat varret yltävät jo kahteen metriin, ja mietinkin, pysyykö se lehtineen ja kukkineen pystyssä ilman tukea, vai olisiko viisasta hankkia sille jonkin sortin tuki nyt, kun se olisi vielä mahdollista saada paikalleen. Ilon juurellakin on pionia.


Takapihan huolettomuuspenkki huolehtii itse itsestään ja näyttää nousevan pontevasti jaloilleen tänäkin kesänä. Vahvimpina lajeina ovat edelleen ukonhattu ja kevätvuohejuuri, mutta joukossa on myös elokuunasteria, päivänliljaa ja kevätesikkoa. Kiertäessäni pihalla kuvailemassa törmäsin näihin maahisiin, jotka oli nostettu istumaan puutarhaportin kupeeseen kiven päälle. Ovat kuulemma koululaisten vapaa-ajan tuotoksia viime syksyltä. Aika hienoja, vai mitä! :D



maanantai 15. toukokuuta 2017

Kivirivi etupihalla

Sain toiveen esitellä uudestaan kiviprojektiamme, kun vanhat kuvat ovat ehtineet blogista katoamaan. Ja koska ulkona on kaksi astetta kylmää ja kello niin paljon, ettei uloskaan enää kannata lähteä, on sama näpytellä tämä nyt, kun sopivasti on sellainen hetki. 


Meidän hakkuuaukeana ostamamme tontti on loivassa rinteessä. Sen lisäksi leimaava tekijä on kivet. Niitä on joka puolella, isoja ja pieniä, maan alla ja maan päällä. Kaikkialla. Kun ryhdyimme suunnittelemaan nurmea etupihalle, kivien määrä kävi todenteolla otsalohkoon. On edelleen tänä päivänäkin ihan sama, mihin lapionsa tällä tontilla iskee - se kolahtaa aina kiveen.



Suurimmat järkäleet, joita kaivurikaan ei saanut ilmaan, haalattiin kauhan avulla riviksi kuvan oikeaan laitaan. Tässä ne ovat vielä yhtenä röykkiönä.




Pihan vasemmalle reunalle tehtiin pieni pengerrys kivien avulla, jotta koko nurmialue ei olisi yhtä kaltevaa pintaa. Rivin alapuolelle kaivettiin ensiksi salaoja, kuten pitkin pihaa muuallekin. Sen jälkeen siippa asetteli traktorin ja kaivurin avulla isoista kivenjärkäleistä mahdollisimman tiiviin aidanteen. Vasta sen jälkeen työnneltiin yläpuolen maamassat kiviä vasten.



Melkoista tasoittelua se tietysti vaati ennen kuin oltiin nurmikkovaiheessa, mutta sekin aika koitti. Ensiksi kylvettiin nurmi "alapuolelle", yläpuoli oli siinä vaiheessa vielä kesken. Jätekatos asettui luontevasti kohtaan, johon roska-auton perä yltää, kun se peruuttaa pihaan.



Nurmenkylvövaiheessa emme ehtineet keskittyä kivireunan viimeistelyyn. Se kaivettiin myöhemmin auki ja täytettiin soralla.





Ennen kuin kivirivin yläpuolelle saatiin nurmi, kasvoivat reunalla jo lamoherukat. Siinä on kyllä sellainen pengerryksen koristaja, ettei voi kuin kehua! Keväällä se on lehdessä ensimmäisenä, kasvaa ja leviää nopeasti, eikä vaadi kasvualustaltakaan paljon. Olen surutta leikellyt maahan ulottuvia oksia, ja jos ne ovat ehtineet juurtumaan, saa niistä uusia taimia. 



Tässä sadetetaan jo yläpuolenkin nurmenkylvöksiä.


Kun nurmi, kivet ja kaikki perusasiat oli saatu aloilleen, pääsin täyttämään pengerryksen reunaa muullakin kuin lamoherukalla. En äkkiä edes muista mitä kaikkea siinä kasvaa, mutta ruusupensaat ovat valloittaneet ison osan, samoin sormustinkukat ja jokakesäiset unikkokylvöt.






Tässä on päästy siistimään alapuolen reunus soralla.








Eipä tästä ehkä kauheasti apua ollut kenellekään vastaavan projektin suunnittelijalle. Mutta jos inspiraatiota edes löytyi, niin eteenpäin sekin on. Meillä ei tosiaan näihin piha-asioihin ole minkään valtakunnan pätevyyttä, vaan ihan oman fiiliksen ja kokeilun kautta on edetty alusta saakka. Jokunen huonokin ratkaisu on tehty ja jälkikäteen korjailtu, mutta tästä kivipengerryksestä tykkään kovasti aina vaan.



Viimeinen kuva on vuoden takaa, kesäkuulta, kun idänvirpiangervot kukkivat.



Aika ihanaa.

lauantai 13. toukokuuta 2017

Purkajaiset

Saunamökki on ollut meidän omaisuutta nyt neljä päivää.


Ensiksi se on ollut sijoillaan vuosikymmeniä lähes muuttumattomana, maatunut omassa rauhassaan metsän kasvaessa ympärillä. Se on majoittanut ampiaisia, lintuja ja ties minkälaisia tupajumeja suojiinsa, ja nyt me revimme sen kaiken atomeiksi.


Harmi on ollut suuri, kun kehikko ei olekaan ehjä. Kuitenkin ne kohdat, joissa hirttä on, ovat täydellisiä. Purkamisen lomassa olen useaan otteeseen istunut mättäälle ihailemaan vanhoja hirsiä. Kukahan nekin on aikanaan veistänyt, tehnyt hienot salvokset, sovitellut ne toisiinsa. 


Olisko tuo joku uskonut, jos hänelle olisi silloin kerrottu, että seuraavalla vuosituhannella joku toinen ihastuu niihin hirsiin ja haluaa siirtää ne pihaansa. Ja että se toinen riehuu sorkkaraudan ja vasaran kanssa kaiken muutamassa päivässä alkutekijöihinsä.

 

Kattopanelointi on tosin kovempi juttu. Joudun nousemaan ensiksi välipohjaan ja tyhjentämään sieltä purut ja kaiken sen eläinperäisen materiaalin, jotta pääsen repimään paneloinnin saamatta kuutioittain purua niskaan. Jos minulla todetaan muutaman viikon päästä myyräkuume, tiedän, mistä olen sen saanut. Uskomatonta, miten paljon hirsien välissä, levytysten alla, voikin olla hiirenpapanoita!



Saunamökin toinen pääty on lautarakenteinen, ja tarkoitus on saada mukaan vain tuo hirsinen puoli. Siinäkin on pihavajalle hyvin kokoa. Siellä sisällä ollessani katselin, että ihan se menisi pienestä kamarista, jos kyse olisi talosta.


Tällainen hirsikaunotar sieltä levytysten ja panelointien alta löytyi. Kaikkea ne ihmiset piilottavatkin!


Paljon on vielä työtä edessä. Silti näen jo mielessäni mökin meidän pihamaalla. Kyllä laho ja homeinen voikin olla kaunista. Hirsi on todellista taidetta!

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Sahajauhoja päässä

Kaikki varmaan tietävät minun olevan kovasti rakastunut hirsiin. Oikein kovin soisin asuvani joskus hirsiseinien suojassa, mutta tällä hetkellä kuitenkin yksi hirsinen, taloa huomattavasti vaatimattomampi unelma on toteutumassa.




Tällainen vuosikymmeniä käyttämättä ollut saunamökki on nököttänyt lahoamassa tuossa pikkumatkan päässä meistä, autiotalon pihassa. Olen siihen kulkiessani kiinnittänyt huomiota joka kerta, ja tänä keväänä lopulta tartuin härkää sarvista ja ryhdyin selvittämään omistajan nimeä maanmittauslaitoksen kautta. Kun omistaja oli selvillä ja Fonectalta saatu yhteystiedot, oli aika selvittää, josko saunamökki hyvinkin olisi ostettavissa. Siippaa kovasti huolestutti, että tarjoaisin mökistä liikaa rahaa tai ties vaikka mitä antaisin pois vaihdossa, joten hän tarjoutui ritarillisesti soittamaan.



Kun omistaja saatiin kiinni, oli hän etelässä talvea paossa. Sovittiin, että palataan asiaan, kun lumet ovat sulaneet ja pihaan pääsee muullakin kuin moottorikelkalla. Viime viikolla piha oli vihdoin sen verran sula, että soitimme uudestaan. Sovimme tapaamisen tälle päivälle.




Eihän se mikään ruusu ole, mutta mitä ulkovuorilautojen ja sisäpuolen levytyksen alta pystyi näkemään, runko oli tosiaan hirttä. Ja sitä tämä mummo arvostaa! 


Sisältä on lauteet purettu pois aikoja sitten, kiuaskin on viety. Homeen haju on niin väkevä, että sisälle en juuri ole mennyt ennen kuin nyt.





Paikan omistaja tuli meille, käteltiin, esittäydyttiin, ja yhdessä jatkoimme tästä autiotalon pihaan. Sauna kierrettiin katsomassa, seiniä potkittiin, ja omistaja totesi, että hänen puolestaan voidaan vaihtaa kopperon omistajaa.


Koetin pidätellä intiaanihuutoani, ja taisin onnistuakin olemaan ihan asiallinen aikuinen. 


Samalla kierreltiin katselemassa paikkoja ja kyselin tietysti intopinkeänä omistajan muistoja tästä paikasta, syntymäkodista. On hurjaa ajatella, että joskus kävisi katselemassa itse omaa syntymäkotiaan tällaisessa kunnossa.

Mutta kaupat tehtiin, ja lupasin lähettää myyjälle kuvia lopputuloksesta, kunhan kömmänä on siirretty meille. Pikaisesti kävimme kuopuksen kanssa syömässä kotona ja palasimme takaisin saunamökille - omistajina.



On se kuulkaas sitten hienoa omistaa homeinen saunamökki! Purkajaisten aluksi piti heti saada ikkunaa auki, jotta sisälle tulisi edes vähän raikkaampaa ilmaa. Hengityssuojainkaan ei ehkä haittaisi.




Sorkkarautaa ei talosta löytynyt, eikä naapurikaan ollut kotona, että olisi lainaan saanut, mutta kahdella vasaralla lähdettiin kuopuksen kanssa kokeilemaan, ja aika paljon jo saatiinkin aikaan. Vähän meinasi itseänikin naurattaa ajatus siitä, että hädintuskin on mökki vaihtanut omistajaa, niin jo on laudat irti seinistä.




Pikkuisen pula-ajan mallia tämä mökkipaha on, kun lautojen alta paljastui kohtia, joissa hirttä ei olekaan. Onneksi ostohintakaan ei paha ollut. Täydellistä hirsikehikkoa tästä ei saa, mutta soveltamalla sitä on ennenkin selvitty. Takaseinä on kuitenkin onneksi kokonaan täyspitkää hirttä!




Sauna on aikanaan rakennettu paikalla aikaisemmin sijainneen talon hirsistä. Entisellä talon paikalla on nyt aitta, ja nykyinen, purkukuntoinen talo on rakennettu näistä samoista hirsistä.






Nyt on pidettävä pikkuinen ruokatauko ja sitten palataan koko sakilla purkuhommiin. Kovasti tuolta ropisee lautojen mukana sahajauhoja niskaan, ja tähän istuutuessani huomasin, että illalla joutuu ehkä lämmittämään saunan. Sahanpurua on nimittäin paitsi pään sisällä, nyt myös ulkopuolella!