keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Arkiraitoja

Pitkästä aikaa olen vähän ommellut. 


Tavoitteenani on saada kaikki mahdolliset kankaat pois kaapista homehtumasta. Vuosi sitten myin osan (kuten kaikki retrot, koska se ikä meni jo) kirppiksellä. Trikoita en kuitenkaan edes yritä myydä, koska aina on tarvetta peruspitkähihaisille, kalsareille sun muille pertsoille. Tavoitteena on kuitenkin, etteivät kangasvarastot koskaan kasvaisi lipaston laatikoiden tilavuutta suuremmiksi. Koska tilanpuute. Ja realismi. Eipä sitä näköjään työssäkäyvä tämän tästä ompelemaan ehdi, vaikka vajaata työaikaa onneksi teenkin.


Tällä kertaa nuorimmainen sai kaksi raitapaitaa lyhythihaisena. Toinen mallia perusperus, toisessa on mukamas valenappilista, jossa on kamin tähtinepit koristeena.


Pojan hoitopaikassa oli valokuvaus eilen, ja toinen uusista T-paidoista laitettiin päälle. Mutta eihän lyhythihaisella pärjää. Päälle vedettiin vielä kankaita.comin ostoksista ommeltu raitapaita. Kylläpä tätä mummelssonia nyt puhutteleekin nämä harmaan eri sävyt! Sama pätee sisustukseen ja vaatteisiin, kaikkeen oikeastaan. No, auto on parempi mustana.

 




Raitakankaan jämistä ompelin vielä pipon, ihan perusmallin. Tämä tuli omaan käyttöön.

maanantai 13. helmikuuta 2017

Pehmohousut


Talvicollegea valmistui vaatteeksi jälleen kerran. Tämä tähtikuosi on edellisten karvacollegeiden tapaan kankaita.comista, jossa on ihan valtava valikoima kaikkia mahdollisia kankaita.


Sen verran lyhyt pätkä tuli tilattua, ettei se riittänyt kymmenvuotiaalle lahkeenpituuteen, vaan piti tehdä jatkopalat. Peitetikillä tikkaukset sauman päälle, niin ovat kuin niiden pitäisikin olla siinä. 


Minua sangen suuresti ilahduttaa, että kymmenvuotiaamme huolii edelleen äidin ompelemat vaatteet käyttöön. Suorastaan jopa toivoo ompeluksia toisinaan. Mielelläni ompelisin enemmänkin niin hänelle kuin muillekin muksuilleni, kun vain aika antaisi myöten. 

Itse en ehkä olisi yhdistänyt näihin housuihin H&M:n tähtitrikoopaitaa, mutta eipä se ole keneltäkään pois, edes minulta, jos neiti itse niin tahtoo tehdä. Vähän tietysti nurisin asiasta, mutta onneksi hänellä on omakin tahto.

torstai 9. helmikuuta 2017

Siir siir


 

Siippa ehdotti ehkä hiukan kuivakkaasti pyörien asentamista sohvan alle. 


Onkohan se ärsyttävää, kun sohvan paikka vaihtuu tuhkatiheään työpäivien aikana? Joskus jopa vessareissun aikana. Koskaan ei tiedä, minkälaiseen huusholliin palaa. Ruokapöytä on ainoa huonekalu, joka on niin painava, etten saa sitä ominpäin siirretyksi - paitsi siirsinhän minä kerran senkin, ja toisen kerran tungin sen alle suuren maton. Lapset vähän auttoivat.


Yritän purkaa keväisen rakennuskuumeeni uuden (tai vielä mieluummin vanhan)  talon sijasta isoäidinneliö-tyynynpäälliseen, jota vimmaisesti virkkaan, mutta ei se ihan auta. Vähän piti siitä huolimatta siirtää huonekalujen paikkaa. Onneksi se ei maksa mitään.


Valoa on jo päiväsaikaan sen verran, että kuviin saa huijattua pitkällä valotusajalla hyvinkin kirkkaat tunnelmat.


Ja onhan se aurinko paistanut oikeastikin. Ihanaa! 


Sen vaikutus on kuitenkin vielä niin mieto, että muratti ei tukehdu suoraankaan paisteeseen. Tarja Ritari Designin rouhean kaitaliinan alla majailee Romuritarin vankkatekoinen lankkupöytä, joka on vahattu tummaksi, mutta jonka pintaan haaveilen toisinaan vaaleampaa väriä.


Pinnassa alkaa olla paljon käytönjälkeä ja kulumaa, ja suunnitelmissa onkin hiaista keväämmällä pinnassa oleva väritön vaha pois ja vahata kolhiintunut pinta uudestaan Vanhanaikaisella viimeistelyllä, jolloin kolhut saavatkin komeilla mustine patinoineen pöydän pinnassa. Toisaalta haaveilen samaan aikaan vaaleasta pinnasta, tämän sohvapöytänä toimivan penkin tyyliin:


Se on se naisena olemisen vaikeus!


Siirtovaikeuksista huolimatta tämä iso kaappikin muutti vastapäiselle seinälle samalla kun sohvakin sai siirron. Kaakeliuuni onkin varmaan salaa helpottunut siitä, että se on muurattu paikoilleen. Turha koittaa siirrellä, nainen!


Siipalle muuten sellaisia terveisiä, että sohvaa on vielä suht helppo siirrellä, mutta tuo iso vaalea kaappi sekä harmaa avokirjahylly ovat ne hankalimmat. Jos kaappia painon puolesta saakin siirretyksi, tahtovat sukat luistaa työntäessä alta, jos seinästä ei saa otetuksi tukea.


Että miten olis renkaat niihin kaappeihin?!

lauantai 4. helmikuuta 2017

"Karvacollegesta" ommeltua

 Talvicolleget ovat uusin rakkauteni. 
 


Lähes läpi vuoden palelevana ihmisenä olen alkanut iän myötä arvostaa mukavuutta ja lämpöä. Ne menevät nykyään usein myös ulkonäön edelle, mitä tulee esim kauppareissupukeutumiseen. Joskus melkein häpeän, kun kuvittelen asiakkaideni tunnistavan minut röntteissäni, sillä työskentelen kuitenkin naisten pukeutumisen parissa. Paraskin esimerkki!


Toisaalta myös oma tyyli kaikessa vaatetuksessa on minulle tärkeää. Jos se tyyli on pitsiä, maalaisromantiikkaa ja pellavatunikoita, on sellaisista hankala repiä lämmintä vaatetusta. Tehdään sitä sitten! Joskus on nimittäin mukava olla sekä omalla tyylillä että lämpimästi pukeutunut.


Ompelin paksusta talvicollegesta omalla kaavalla edestä avoimen takin, jossa reunaa kiertää helmasta toiseen miehen tädiltä vuosia sitten saatu leveä pitsi.



Vähän kyllä mietin, miten pitsi tuohon asettuu, kun se ei jousta yhtään, mutta ihmeen hyvin näyttää asettuvan. Sitä en vielä uskalla ajatella, mitä tälle tapahtuu ensimmäisessä pesussa. Kaukaa viisas olisi varmaan heittänyt pitsinipun pyykkikoneeseen ennen ompelua.


Pitsin kiinnitin reunaan ihan vaan suoraompeleella, ja onneksi ommel katoaa hyvin tuonne pitsin sekaan. Tästä näkyy tuo talvicollegen paras puoli - pörröinen nurja.


Tämä talvicollege tuli minulle vähän vahingossa, sillä kuvan perusteella sen piti olla harmaata, kun klikkasin sen ostoskoriini kankaita.comista. Tämä olikin tällaista hiukan pellavaa punertavampaa beigeä, mutta yritän osata käyttää tätä, vaikka beige meinaakin olla nyt last seasonia. Ehkä tuo pitsi pelastaa sen, eikä tekele jää kaappiin.


perjantai 3. helmikuuta 2017

Peruksia

Ei näissä varsinaisesti mitään näyttämistä ole, mutta kun kerran ompelin, niin kuvaankin sitten.


Edellistä isommassa koossa yksi peplum-helmatunika, ja jotta jatkossa muistaisin, niin kerronpa täälläkin, että tämä kiva tunikakaava oli Ottobren numerossa 1/2015. Edelliset tunikat tällä kaavalla ompelin ekalaisellemme syksyllä koossa 116, nyt sentään kokeillaan jo siirtyä kokoon 122. Kasvaa se!

Esikoinen puolestaan on murissut muutaman viikon toppivajettaan, koska yhtäkään T-paitaa ei voi kuulemma käyttää pitkähihaisen alla, vaan pitää olla nimenomaan toppi. T-paitoja olisi tietysti kaapissa kasapäin, mutta toppeja vain muutama, joissa vielä helman mitta riittää. Leveydestään tuo varsajalka mahtuisi vaikka 110-senttisiin yläosiin, mutta pituudesta alkaisi ehkä kinnata.


Tein kerralla isompia kuin koskaan aikaisemmin, 146-senttisiä. Näyttävät hurjan isoilta, mutta ehkä ne on jo käyttökelpoista kokoa kuitenkin.


Yllä olevan korentotopin tein oman tunikan ompelujämistä, ja tarkalle meni. Riitti kuitenkin.


Näitä mintunvihreän eri sävyjä minulle on jostain ilmestynyt trikoolaatikkoon useampia paloja, ja kun kankaita.comista tuli joskus ostettua myös samansävyisiä silityskuvia, yhdistin pari vahinko-ostosta.


Silityskuvan ohjeet olivat millä liekään tanskan kielellä, ja sen vähän mitä niistä tajusin, luin, ja loput mentiin mututuntumalla. Kuvion ja paperin jäähdyttyä silityksen jälkeen sain paperin irti, mutta osa kuviosta meinasi väkisinkin lähteä mukana. Pitäisi varmaan kokeilla silittää lisää vaikka leivinpaperin läpi. Menisiköhän ihan mönkään jos kokeilisi?


Sellaisia tällä kertaa. Hartitkin on ihan jumissa, kun pitkän, piiiitkän ompelutauon jälkeen pääsin vihdoin vähän huristelemaan. Jos ompelee enemmän, hartiajumeja ei tule. Pitkän tauon aikana tuntuma työhön katoaa, ja kai sitä jäkittää sitten hartioitakin. 

 Aurinkoista viikonloppua!