maanantai 28. marraskuuta 2016

Säteiden käynnistämänä

Ulkona on niin ilahduttava auringonpaiste, että väkisinkin tässä herää talvikoomastaan ja tahtoo näpytellä pari sanaa. Sisältä hämärästä talvinen ulkoilma näyttää suorastaan houkuttelevalta, vaikka tiedänkin realiteetit, joista numero yksi on kylmä. Joo, varusteista se on kiinni, toki, ja mukavahan kunnon toppavaatteissa on ulkoilla.


Nyt oli kuitenkin muutakin asiaa, ja auringon paiste sai tarttumaan kameraan.


Ihastelen usein Odd Mollyn nättejä neulosjakkuja, ja niistä inspiroituneena halusin ommella tyttärelle vähän samanhenkisen söpöstelyjakun. Vähän minusta alkuun tuntui, että kauluksen malli tuo väistämättä mieleen aamutakin, mutta tyttären yllä se mielikuva haihtuu täysin. Mallinukke ei tee jakulle oikeutta, mutta tämän maan oppivelvollisuus tuo omat haasteensa kunnollisiin asukuviin oikean mallin kera.


Alunperin tilasin tämän joustocollegen itselleni Royal-tuotteelta, ja olivat vielä niin ihania, että laittoivat kahta eri harmaata resoria tilaukseen mukaan, jotta voisin valita niistä sopivamman. Lopulta kuvio oli kuitenkin niin suuri, etten osannut kuvitella sitä itseni päälle, ja tyttö puolestaan ihastui kuosiin ikihyviksi.


Nauhat on muuten leikattu ostamistani valmiista pyjamahousuista, joissa ne olivat vain tiellä, kun kuminauhakin pitää huolen housujen pysymisestä kohdallaan. Resorikin vaihtui vaaleanpunaiseen, koska solmimisnauhatkin ovat, ja kokonaisuus on aika hempukka, huolimatta hyytävän kylmästä jääkukkakuosista


Tilasin muuten jo Kestovaippakaupasta sopivan, pienikuvioisemman joustocollarin omaa vastaavaa jakkuani varten, ja kappaleetkin on jo leikattu. Vielä kun saisi jostain sitä ompeluaikaa.


Blogi tarpoo muutenkin melko hiljaisessa suossa nykyään. Jos minä tänne eksynkin joskus auringonpaisteen inspiroimana juttujani jorisemaan, taidan kirjoitella aika tyhjille ruuduille. Vai onko kaikilla nykyään vain niin kiire, että aika on ajanut blogien ohitse, eikä kommentin jättäminen ole enää maan tapa? Itsestäni ainakin olen sellaista huomannut. Instagram on nopea, siellä on helppo tykätä, koneen ääressä tulee istuttua harvemmin.. no, se oikeastaan on ihan hyvä vain! Jää aikaa sille oikealle elämälle.

Mukavaa alkavaa viikkoa! 
Olkaa minua viisaampia, poistukaa koneelta ja menkää ulkoilemaan! :)
Adios!

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Punavalkoisia haaveiluja


Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun olin liian myöhään liikkeellä.


Olisin kovin mielelläni vähän napsutellut keinokarvaa ostoskoriin, kun Halensilta laittoivat pikkuisen minikuvaston joulutuotteista postitse, ja siellä oli tällaisia valetaljoja varsin edulliseen hintaan. Mutta kun viimein tänään ehdin katselemaan heidän sivuilleen, oli taljat jo myyty loppuun. Kelpo kuvasto oli ollut se, kun niin pian myivät hyllyt tyhjiksi sen ansiosta.

No varsin kiusallani katselin sitten muuta pientä, kun niin alkoi tuo taljan näkeminen tai joku tässä syyssateessa jouluttamaan. Se jouluuntuminen saattoi johtua kyllä siitäkin, että menin lukemaan vanhoja Maalaisunelma-lehtiä, joita minulle tuli niin kauan kuin sitä lehteä tässä maassa tehtiin. Yllä olevan kuvan kaltaisen kuusenalusmaton heitin ostoskoriin ensiksi. Kun oli hinnanhalvennuksessakin.
Komeita kaitaliinoja kahden kappaleen pakkauksessa tilasin, kun niissä on nuo somat punaraidat. Raidoista en näytä pääsevän yli koskaan - aina niihin vain kompastuu. Nuo olisivat kelvanneet vallan mainiosti ilman tekstiprinttiäkin, mutta sitä saa mitä sattuu olemaan tarjolla. Vai miten se meni. Tablettejakin harkitsin hetken, mutta koska hiljattain hamkin Ikealta pellavan värisen pellavasekoitepöytäliinan jouluksi valtavan pöytämme peitoksi, en tahtonut siihen tuollaisia kirjavia sotkea. Aika somia ovat silti.
Mutta nämä kapat kyllä tilasin, ja nyt kun oikein tarkasti mietin, en ole varma tilasinko kahta kuten piti, mutta aioin ainakin. Ihan olohuoneeseen näitä ajattelin, ja sinne tarvitaan ehdottomasti kaksi. Ja miksi sitten nämä - koska raidat. Taas.


Nämä somat lakanat taas löytyvät vallan toisesta talosta, jonka nimi ei ole Halens. Samaa maata taitaa silti olla sekin, Ikea nimittäin. Minun tekisi mieleni kovasti käydä ostamassa ainakin tyttöjen sänkyihin tällaiset joulupussilakanat. Tuntuu tyhmältä hankkia petivaatteita kerran vuodessa käytettäväksi, mutta ei nuo olleet kymppiäkään, joten hinnasta se ei ainakaan jäisi kiinni.

Vahvasti vaikuttaa siltä, että kuten aikaisempinakin vuosina, tämäkin joulu on meillä aika punavalkoinen. Kerran vuodessa punainen väri näyttää senkin edestä hyvältä, mitä en yleensä siitä pidä. Kumma juttu. Ei tällaisiin tarvitse lisätä kuin pari kuusen, männyn tahi katajan tuoksuvaa oksaa, ja kynttilän loimotus. Siinä se on koko joulun väriteema.


Suloisia jouluhaaveita itse kullekin säädylle, ja iloista alkavaa viikkoa!

maanantai 7. marraskuuta 2016

Höyhensarjaa?

Jostain syystä lähikuukausina ne vähät kangasostokset ovat olleet usein höyhenkuvioisia. Kai siksi, kun ne tekevät niin kivan näköisiä niistä. Järjellähän ei ole mitään tekemistä monenkaan kangasostoksen kanssa.


Isommalla pojankoltiaisella tuntuu menevän paita per päivä, jos ei rikki niin ainakin pyykkikuntoon, ja kun on niitäkin aamuja, ettei äiti ole kaivamassa rummusta päälle puhdasta paitaa, on paitoja oltava niin monta, että varmuudella joku löytyisi aina kaapistakin. Lähiaikoina näin ei ole ollut. Kesä kun venähdytti lapsosten käsivarsia niin, että paidoista jäivät hihat vajaiksi.


Kesään osuivat myös kiireisimmät työkuukaudet jokaisen duunikaverin lomaillessa vuoronperään ja uutuuksien puskiessa ovista ja ikkunoista. Viisipäiväiset työviikot ja yhdeksäntuntiset työpäivät eivät antaneet sijaa ompelulle. Onneksi nyt tahti alkaa vihdoin rauhoittua, ja jää aikaa muuhukin. Muutaman viikon olen saanut taas tehdä neljäpäiväistä viikkoa. Mitä luksusta!


Ihan peruspaidaksi en malta jättää paidan paitaa,  vaikka periaatteessa tämäkin soma kangas olisi ollut hyvä sellaisenaan. Jatkoin hihoja tähtitrikoon jämillä, kun en löytänyt yksiväristä mustaa, josta alunperin olin suunnitellut näitä jatkopaloja.


Itselleni tein vähän vaaleammasta höyhensarjalaisesta puseron, joka ei lopulta ole ihan sitä, mitä ajattelin. 


Kulmikkaille hartioille en välttämättä kaipaisi lisää leveyttä, jota tämä malli tuo, kun se on toteutettu vähän turhan jämäkästä trikoosta. En tiedä, tuleeko minun käytettyä tätä tällaisenaan, vai muokkaanko tämän lopulta topiksi.


Kangas on kuitenkin niin hauska, että käyttöön tämä jossain muodossa tulee varmasti. 


Ja jos joku ihmettelee, mihin katosivat naamakuvat, niin kerrottakoon, että aloin ujostella. En oikeasti, mutta jotenkin tuntuu kun tekee asiakaspalvelutyötä, että mukavampi pitää naama kuvien ulkopuolella. Kotiäitivuosina ei ollut niin väliksi, jos joku neuvolan aulassa tunnisti. Enkä tiedä onko sillä nyt kauheasti väliä edelleenkään, mutta kokeilenpa välillä näinkin. Rajaan taas löyhemmin, jos itseäni alkaa ärsyttämään tällainen päättömyys.


Pojalle tein vielä kaulan lämmikkeeksi tuubin. Töistä aioin ensiksi ostaa moisen, mutta eihän sellainen ohut trikootuubi enää olisi mitään auttanut, kun ikkunan ulkopuolella on hyytävät 11 pakkasastetta. Kaivoin siis tilkkulaatikkoa ja ompelin oman version tähtitrikoosta ja microfleecestä.


Kuopuksen entiset tähtihousut kävivät jo pieniksi, joten piti kiireesti tehdä uudet kovasti tykättyjen tilalle. Kangas on sama, kaava ja malli vähän eri.


Koska kankaan pituus ei olisi sellaisenaan riittänyt, naamioin jatkopalat peitetikillä polven kohdalle koristeiksi.


Hyvää tekisi minullekin tällaiset fleececolleget. Huippu kangasinnovaatio tällainen yhdistelmä! Jos oikein muistan, sekä tämä fleececollege että minun paitani höyhentrikoo on tilattu kankaita.comista, jonne taas eilen naputtelin uuden tilauksen. Kovin oli harmaa-vaaleanpunainen värimaailma tilauksessani, mutta mitäs sitä mieltymyksiään piilottelemaan. Onneksi samat värit kelpaavat myös lapsille!

torstai 27. lokakuuta 2016

Kuluneenvalkoinen tuli kaapista

 Siellä se mäntykaappi nyt nököttää nurkassaan, täydellisesti kasvonsa pesseenä.


Vaikka itse tietää, mitä ryhtyy tekemään, ja miten paljon kaappi tulee muuttumaan, yllättää lopputulos silti joka kerta. Onneksi yleensä positiivisesti. Alkuun katselin ideoita sisustuslehdistä, ja kyllä ne vaaleammat pinnat vain veivät jälleen voiton, kun kyse on kohtalaisen pienestä talosta ja suuresta huonekalusta. Välitason jättämistä vaaleaksi vahatulle puupinnalle harkitsin aikani, mutta päätin kuitenkin lopulta tehdä koko pinnasta yhtenäisen, eikä se nyt kaduta yhtään.


Halusin peittää keltaisen männynsävyn kokonaan, mutta peittävää valkoistakaan en halunnut. Se on niin tavallinen. Päätin uskaltaa kokeilla vähän toisenlaista.



Maalasin kaapin kauttaaltaan mattamustalla JDL:n black velvet -kalkkimaalilla, jolla saa totaalisen matan, suorastaan karhean pinnan. Pintaa en juuri hionut ennen maalausta, ainoastaan hieraisin huolimattomasti hienoimmalla hiekkapaperilla suurempia pintoja.


Mustaa maalia minulta löytyi entuudestaan, mutta päälle tuleva vaaleampi olikin sitten jo mutkikkaampi juttu. Koko tältä seudulta ei tunnu enää löytyvän kalkkimaalien jälleenmyyjää, mutta onneksi tiedossa oli humputtelureissu Ouluun ystävän kanssa.


Kiiminkiläisestä White Housesta maalia saikin. Pakko muuten mainita, että jos eräilyä harrastavan puolison kanssa on liikkeellä, kannattaa poiketa tuossa WhiteHousessa. Samassa tilassa on nimittäin myös erä- ja metsästyskauppa, ja luulen, että meilläkin minun ostokseni olisivat lopulta  ne pienemmät, jos yhtä aikaa sinne mentäisiin. 

Heti tiistaina, kun koitti seuraava vapaapäivä, maalasin aamusta iltaan.


Valkoisen kerroksen, joka on muuten sävyltään 'warm cream',  maalasin isoja pintoja pensseliä vesikupissa dippaillen eli ohennetulla maalilla, ja pienet yksityiskohdat valkaisin hyvin kuivalla pensselillä, pelkkää maalia pintaan hiertäen. Näitä juttuja on hankala selittää, eikä tullut kuvattua videollekaan, mutta tekniikka hioutuu tehdessä. Minullakaan ei tähän mitään ohjeistusta ollut, vaan aloin kokeilemaan ja opin tehdessä.


Uskalsin kokeilla, koska ajattelin, että lopuksi voin heittää valkoisen peittävän kerroksen kaiken päälle, jos lopputulos on ihan susi. Vaikuttaa siltä, ettei minun tarvitse, sillä minä siedän tätä hyvinkin, ja siipankin perfektionistinen silmä kestää katsoa tätä ainakin tämän pimeän vuodenajan verran! ;)


Nupit hankin samaisella Oulun reissulla Clas Ohlsonilta (joka saisi alkaa muuten maksamaan minulle provikkaa tästä ilmaisesta mainonnasta, kun aina haen nuppini heiltä!)



Ne olivat vain antiikkikäsiteltynäkin turhan siloiset näin rustiikkiseen ilmeeseen, joten pahoinpitelin niitäkin maalilla ja hiomapaperilla. 


Saman tein laatikoiden kuppivetimille, jotka ovat samaa sarjaa, samasta puljusta.



Niin, ja silittelinhän minä muutenkin koko kaappia vielä hiomapaperilla! En kauttaaltaan, vaan lähinnä kulmista ja kuluvista kohdista, joista sain sen alle maalatun mustan värin näkyviin. Sehän näkyy kyllä osittain kaikkialla valkoisen maalin alta.


Noita pienenpieniä hyllynkannattimiakin vielä mietin, osoittelenko niitäkin maalisudilla. Kaapin maalauksen ajaksi otin ne pois paikoiltaan, samoin kuin kaappien ovet ja saranat.


Kaappi on keskeltä kahtia irrotettavaa mallia, ja yläosa on senkkiosan päällä vain puutapeilla. Se helpotti kummasti kantamista, kun kaappi haettiin omin voimin kerrostalon kolmannesta kerroksesta. 


En kuitenkaan koskaan usko pitäväni kaappia pelkkänä senkkinä, joten en alkanut nostelemaan osia erilleen maalauksen ajaksi. Kalkkimaalilla maalatessa saumakohtaan ei kuitenkaan muodostu mitään repeävää maalisiltaa, joka pilaisi kaapin, kun seuraavan kerran irrotetaan osia toisistaan.


Välitilassa kiemurteleva koristelista on vähän turhan maalaisromanttinen, mutta siinä se on ja pysyy kuin purkka tukassa.


Yläreunan lista on puolestaan nostettavissa irti pienellä kurkottelulla, ja kokeilinkin, miltä kaappi näyttäisi ilman sitä. Mitäs sanotte, kumpi on parempi?


Instagramin puolella olen esitellyt muutamia vaihekuvia, joten sieltä näkyy vähän välivaiheitakin. Siellä on myös esitetty minulle kysymyksiä kalkkimaaleista ja siitä, miten kaapin maalaus on toteutettu, joten olen luvannut vastata blogissa kerralla kaikille. Maalauksesta kerroinkin jo pääkohdat. 

Omat kokemukseni kalkkimaaleista ovat lähimpien kahden-kolmen vuoden ajalta, ja muutamia kalkkimaalattuja huonekaluja talostamme jo löytyy. Olen käyttänyt tähän mennessä vain JDL:n Vintage Paint -maaleja, ja eilen illalla kokeilin sellaista Halpa-Hallissa myytävää merkkiä kuin Marabu. Molemmissa on sama sopivan paksu koostumus, joka levittyy helposti ja on viimeistään toisella kerroksella täysin peittävä. Kalkkimaalin haju on - no, sitä ei oikeastaan ole. Tai on sellainen todella mieto, kalkkimainen. Lapset kävivät nuuskimassa mustaa maalia kuivumisen ollessa vielä kesken ja kehuivat, että se haisee ihanalle. Työvälineet voi pestä vedellä, ja uudelleen suljettu purkki on minulla säilynyt vuosia virheettömänä, kun kansi vain on tiiviisti kiinni. Kalkkimaalattu pinta on todella matta, suorastaan huokoinen, ja siksi siihen on hyvä levittää lopuksi suojaava vaha, jotta siihen ei imeydy rasvatahroja. Koko kaappia en alkaisi nytkään vahaamaan, mutta levitän pellavaöljyvahan kulutukselle alttiina oleviin kohtiin, eli lähinnä hyllyille ja tuohon välitilan tasoon. Kalkkimaalithan kuivuvat hurjaa vauhtia, ja tuollaistakin kaappia peittävällä kerroksella maalatessa olisi voinut aloittaa suoraan maalaamaan toista kerrosta, kun ensimmäisen sai maalatuksi. Jos maalaa minun tapaani kuivalla sudilla tai vesiohenteisena, kuivuminen on vielä paljon nopeampaa. Suojaamisen kanssakin on paljon huolettomampaa, sillä pöydälle tipahtaneet maalitahrat saa helposti lutulla pyyhkäisten pois. Jos ehtivät kuivumaan, kynnellä rapsuttaen on aina lähtenyt.

Kaikenkaikkiaan olen todennut, ettei paluuta alkydimaaleihin ole. Jotkut kohteet toki voivat kaivata vähän kiiltävämpää pintaa, ja ulkojutut talon julkisivuineen on oma lukunsa, mutta melkein mihin tahansa (varsinkin sisällä) käytän jatkossa kalkkimaaleja. Ennen kuin löysin nämä, ohensin Empireä tärpätillä saadakseni vastaavaa pintaa aikaiseksi kuin nyt tähän kaappiin sain, ja hajuhan oli melkoinen. Joskus jätin myös jonkun pikkukaapin pelkälle Otex-otepohjalle, kun halusin saada kaapista peittävän valkoisen, mutta täysmatan. Nyt ei tarvitse enää poppaskonsteja. En keksi, mitä muuta ylistävää voisin vielä kertoa, mutta kysykää tarvittaessa lisää. :)

Kokonaisuutena tämä oli huippuhauska projekti. Nautin kovasti tällaisista suurista kohteista, joissa oma kädenjälki jää kunnolla näkyviin eikä huku johonkin pieneen koriste-esineeseen, josta kukaan ei edes huomaa, että sitä on jotenkin tuunailtu. Mukavin vaihe oli tieysti se, kun sain ovet paikalleen, hyllyt kannattimilleen ja näin vihdoin lähes-valmiin lopputuloksen. Kaikkein pelottavinta puolestaan oli porata laatikoihin uudet reiät, sillä yksireikäinen malli ei oikein soveltunut kuppivetimille. Sai siinä tarkkaan mitailla ja mallata, ennen kuin uskalsin tehdä levyihin suuret reiät. Alkuperäinen puunupin reikä jäi kuppivetimen reunan alle piiloon.


Siirrynkin ihastelemaan uutta mäntykaappia olohuoneeseen - jossa vaihtui taas vaihteeksi järjestys kaapin valmistumisen kunniaksi. 



Ihanaa lähestyvää viikonloppua jokaiselle!

maanantai 17. lokakuuta 2016

Uuden (astiakaapin) äärellä

Nappasin nettikirpparilta olohuoneen komistukseksi umpipuisen astiakaapin. 

 

Lukuisia huonekaluja kunnostaneena ja maalanneena voisi kuvitella tällaisen olevan läpihuutojuttu - maalia pintaan, uudet nupit ja täts it. Mutta kyllä noin iso mäntykummajainen olkkarin nurkassa vetää hiljaiseksi. Mitä kaikkea tästä voisikaan tehdä!



Aloitan siis etsimällä ideoita pintakäsittelyyn suosikkilehdestäni JDL:stä.


Harmaata valkoisella, valkoista harmaalla, mustaa, patinoitua sekaväriä vai mitä merkillistä keksisi tällä kertaa..




Hetken tuumattuani ja kysyttyäni jopa lasten mielipidettä asiaan päädyn jonkinlaiseen lopputulokseen. Pora kouraan, nupit irti, laatikot ja hyllylevyt vahakankaan päälle, ensimmäinen maalipurkki auki ja suti heilumaan.

 

Nupit oli ilmeisesti liimattu huolella paikalleen, ja osa niistä irtosi vain palasina. Olisivatko lähteneet joskus pyörimään, jolloin ongelmaa on kenties korjailtu liimatuubin avulla. Onneksi suurempia vaurioita ei tullut, ja pienemmät saavatkin näkyä.



Ainoa ongelmani tällä hetkellä on, että kalkkimaalia ei taida saada Karttulaa lähempää, kun vaikuttaa siltä, että Putiikki SaRa on suljettu. Onko jollakulla asiasta tarkempaa tietoa? Ainakin verkkokauppa on ollut jo pitkään suljettu, Instaa ei ole päivitetty kuukausiin ja kuukkeli antaa tuloksia kaikenlaisista velkojista. Minun on kenties maltettava odottaa maalihankinnoissa ensi viikonloppuun, kun tiedossa on rouvien keskinäinen humputtelumatka Ouluun. Tästä tulee vielä pitkä viikko!